Mainos

Tarja Turunen Seurassa: Kiusaaminen jätti ikuiset arvet

22.07.2010 16:42
Tarja Turunen joutui ankaran koulukiusaamisen uhriksi. Kuva: Lehtikuva.

Nightwish-yhtyeen entinen solisti Tarja Turunen kertoo Seuran haastattelussa koulukiusaamisen jättäneen ikuiset arvet naisen herkkään sieluun.

Nykyisin menestyksekästä soolouraa tekevä Tarja Turunen on pienestä pitäen nauttinut musiikista ja sen tekemisestä. Lahjakas tyttö sai kuitenkin osakseen huonoa kohtelua lapsuusmaisemissaan, kun pienen kylän tytöt eivät hyväksyneet musiikillisesti lahjakkaan tyttöä piireihinsä.

Tarja joutui ankaran koulukiusaamisen uhriksi vuotta vanhempien tyttöjen johdosta ja rankat lapsuusajat jättivät jälkensä.

– Kärsin vielä tänä päivänä vatsakivuista ja olen herkkä ja arkakin ihmisten kanssa. Minulle tuottaa vaikeuksia sanoa joistakin hankalista asioista, mutta kulttuuri, jossa elän sekä mieheni Marcelo, ovat opettaneet minua käsittelemään ja puhumaan asioista heti, Tarja paljastaa lehden haastattelussa.

Pari vuotta kestänyt armoton kiusaaminen päättyi vasta koulun vaihtamiseen.

– Sain kiusaamisesta kuitenkin pysyvät arvet ja uskon, etteivät hekään sitä unohda. Tiedän kuitenkin, etteivät he kestä kohdata minua, olen nähnyt kun kadulla vaihdetaan puolta.

Tarja Turunen asuu nykyisin miehensä kanssa Buenos Airesissa, Argentiinassa. Tarja julkaisee syksyllä toisen sooloalbuminsa What Lies Beneath.

Lähde: Seura

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos