![]() |
Miljoona Rockissa lauantaina esiintyneen Herra Ylpön ja Ihmisten laulajaa kiinnosti kovasti kyläkauppias Vesa Keskisen hulppea kartano.
– Bändin muut jäsenet lähtivät tutustumaan Keskisen kyläkauppaan, mutta minua kiinnosti Vesan kartano, joka on aivan kyläkaupan vieressä. Olin utelias ja minun oli ihan pakko nähdä Vesan kämppä. Talo näytti todella mielenkiintoiselta, laulaja Herra Ylppö kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
– Siellä kiertelin polkuja ja kurkin puskien välistä. Vähän myöhemmin huomasin Vesan kaverinsa kanssa kartanon pihamaalta ja menin juttelemaan. Vesa taisi yllättyä aikalailla.
Herra Ylppö kertoo, että tapasi Keskisen lauantaina nopeasti esiintymisen jälkeen, mutta aikaisemmin he eivät ole tavanneet.
– Sain kuitenkin Vesan nimikirjoituksen käteen, Herra Ylppö hekottaa.
Miljoona Rockiin yhtye saapui suoraan Turun Ruisrockista. Sunnuntaina Herra Ylppö ja Ihmiset esiintyy Aitoon Kirkastusjuhlilla.
– Kesällä ei ole yhtään vapaita viikonloppuja. Elokuussa on tarkoitus hieman huilia. Olen vuokrannut Portugalista talon, jonne lähden elokuussa. Tarkoitus on lomailun ohessa kirjoittaa myös uusia biisejä.
– Hieman harmittaa, että Aitoon keikka on samaan aikaan kuin alkaa jalkapallon MM-finaali.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta