Mainos

Ruisrock käynnistyi legendojen voimin

10.07.2010 14:15
NOFX esiintyi Ruisrockissa perjantaina. (Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)

Vaikka yli 70-vuotiaat pääsivät Ruisrockiin ilmaiseksi, seniorikansalaisia näkyi festivaalin avauspäivänä enemmän esiintymislavoilla kuin yleisön joukossa. Veteraanisarjaan laskettavista esiintyjistä vetreimmästä päästä oli yhdysvaltalainen NOFX.

Vaikka yhtye on ollut koossa perjantaisen yleisönsä keski-ikää pidemmän aikaa, se on vielä uusimmilla levyilläänkin onnistunut tekemään kiinnostavaa musiikkia, joka kestää vertailun yhtyeen kultakauteen 1990-luvulla. Tästä huolimatta NOFX:n perjantainen setti tukeutui sen läpimurtolevyyn Punk in Drublic.

Hieman krapulaisen oloisen yhtyeen soitto ei kulkenut Ruissalossa aivan menneiden vuosien malliin. Tätä yhtye onnistui kuitenkin kompensoimaan ajoittain stand up -komiikkaa lähennelleillä välispiikeillä ja pirteällä esiintymisellä.

Välispiikeissään yhtyeen laulaja-basisti Fat Mike itse arvosteli keikkansa melko osuvasti: mahtuu Top 10:een kiertueen 14 keikasta.

Ozzy keskittyi soolotuotantoon

Ozzy Osbourne esiintyi Ruisrockissa perjantaina. (Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)

Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä se, että myöskään perjantain pääesiintyjä Ozzy Osbourne ei ollut nuoruutensa vedossa.

Black Sabbath -veteraanin ääni oli kuitenkin vielä tallella, ja jaksoi mies heiluakin. Valitettavasti hänen soolotuotantonsa ei kestä vertailua Black Sabbathin aikaiseen materiaaliin.

Nuoremmasta esiintyjäkaartista yhdysvaltalainen Baroness soitti varsin pätevää progemetallia valitettavan tyhjälle teltalle, joka oli paria tuntia aikaisemmin natissut liitoksistaan Jenni Vartiaisen esiintymisen aikana.

Kanadalaisen Billy Talentin keikassa paistoi rutiinisuoritus. Kunnolla keikka pääsi käyntiin vasta viimeiseksi säästetyn Red Flag -hitin aikana.

Samaa skeneä edustava yhdysvaltalainen Rise Against onnistui kovasta yrityksestä huolimatta jättämään itsestään melko hajuttoman ja mauttoman vaikutelman.

(MTV3–STT)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos