![]() |
Laulaja Topi Sorsakoski saa ajokorttinsa takaisin vasta elokuun puolenvälin jälkeen. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Syynä kortin lähtemiseen olivat kolmet ylinopeussakot vuoden sisällä.
– Se lähti pylväistä yöaikaan mitatuista nopeuden ylityksistä. Siinä oli pari lievää ylinopeutta ja yksi vähän isompi. Kun ajaa paljon, ajamiseen turtuu ja hivuttamalla saattaa mennä ylinopeuden puolelle. Varsinkin kun nopeusrajoitukset vaihtelevat niin tiuhaan, että saa olla tarkkana, että kaiken huomaa eritoten yöaikaan, Topi Sorsakosken asianhoitaja Juhani Mansikkamäki kertoo Ilta-Sanomille.
Aluksi laulajan kortti meinattiin ottaa hyllylle neljäksi ja puoleksi kuukaudeksi. Töiden takia asia hoidettiin kuitenkin niin, että kortti on poliisilla reilut kaksi ja puoli kuukautta. Ajokorttinsa Sorsakoski saa takaisin elokuun puolenvälin jälkeen. Keikoilla laulaja on kulkenut kuskin kanssa kesäkuun alusta alkaen.
Lähde:
Ilta-Sanomat
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta