Mainos

Euroviisuvoittaja Rybak sai raivokohtauksen – hajotti viulunsa

23.06.2010 12:35
Alexander Rybak (kuva: Wire Images/All Over Press)

Aina niin sympaattisena ja hyväntuulisena julkisuudessa esiintynyt 24-vuotias nappisilmä menetti hermonsa täysin ruotsalaisohjelman kuvauksissa.

Alexander Rybakin pinna paloi totaalisesti Lotta på Liseberget -ohjelman harjoituksissa. Rybak ei ehtinyt soittaa kuin muutaman soinnun Fairytale-kappaleestaan, kun soitin sai tuta muusikon raivon.

– Hän löi viuluaan kahteen kertaan, toisella niistä sohvaa päin, kertoo silminnäkijä ruotsalaislehti Aftonbladetille.

Raivokohtauksen jälkeen Rybak poistui lavalta, eikä miestä näkynyt ohjelman kuvauksissa sen jälkeen. Supersuosittu viisuvoittaja perui esiintymisensä ohjelmassa, vaikka hänen piti olla ohjelman pääesiintyjä.

Nappisilmän tiedottaja Kjell Arild Tiltnes joutui myöhemmin selittelemään suojattinsa tekosia. Tiedottajan mukaan syy käytökseen oli inhimillinen, sillä Rybak asettaa itselleen korkeita odotuksia.

– Hän on ollut viikkoja flunssassa, mutta halusi silti lähteä esiintymään Ruotsiin. Alexanderin rajat tulivat vastaan.

Tiedottaja haluaa myös muistuttaa, että kyseessä ei ole psyykkiset ongelmat. Rybakin käytös ei ollut välttämättä järkeveää, mutta kuitenkin inhimillistä. Tiedottaja muistutti myös, että moni muukin ihminen paiskoo raivopäissään esim. ovia.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos