![]() |
Suomen suosituimpiin laulajattariin lukeutuva kaunotar kärsi tinnityksestä eli korvien soimisesta uransa alkuaikoina.
Jenni Vartiainen on mukana Kuuloliiton Kuulosuoja.fi:n kampanjassa, jossa julkisuudessa tutut henkilöt kertovat kuulonsuojaamisen tärkeydestä.
– Gimmelin vuonna 2002 tehtiin 250 keikkaa parissa vuodessa. Mä olin ilman korvamonitoreja lavalla. Toinen korva altistui rummuille ja muille mölyille aika pahasti. Silloin mulle tuli ensimmäisen kerran semmoinen, että en meinannut saada illalla unta kun mulla sattui korviin niin paljon. Se oli jonkinasteista tinnitystä, Jenni kertoo kampanjan kotisivuilla olevassa videossa.
Kuulostaan huolestunut laulajatar suuntasi lopulta lääkärin pakeille ja kuulotestiin. Testien tulokset olivat onneksi paremmat kuin neitokainen odotti. Kuulo oli hiukan heikentynyt, mutta ei hälyttävästi.
– Silloin mä tajusin että mun pitää oikeasti miettiä miten lavalla pitää toimia ja että mun pitää tottua niihin korvamonitoreihin. Muistakaa pitää huolta kuulostanne. Meille on annettu vain yhdet korvat, ja meidän pitäisi selviä koko elämä niiden kanssa, monien idoli muistuttaa haastattelussa.
Vartiaisen lisäksi kampanjassa ovat mukana muun muassa Sunrise Avenuen Samu Haber, Mariko ja Kristiina Wheeler.
Katso Jennin haastatattelu
Kuulosuoja.fi -sivuilta
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta