Mainos

Sydänkohtauksesta toipuva Danny: En pelkää kuolemaa

18.06.2010 20:45
Danny eli Ilkka Lipsanen

Toukokuun puolessa välissä sydänkohtauksen saanut Ilkka Lipsanen, 67, on nöyrän kiitollinen selviämisestään.

Mika Häkkisen isä oli sattumalta samalla osastolla kanssani ja hän menehtyi samana yönä, kun minä pelastuin. Seuraavana päivänä sydäninfarktiin menehtyi isäni toisen vaimon poika. Sydänvaivat koskettivat kolmea ihmistä ja vain minä pääsn jatkamaan maallista taivaltani, ainakin toistaiseksi. Olen nöyrän kiitollinen siitä, Danny kertoo Viihdeuutisille.

Pitkän ja värikkään elämän elänyt Danny ei ole antanut peloille tilaa ajatuksissaan. Jokainen uusi päivä otetaan kuitenkin nöyränä vastaan.

– En pelkää kuolemaa. Olen elänyt niin hyvän elämän. Tämä sydänkohtaus oli kuitenkin odotettavissa, koska isäni kuoli sydäninfarktiin ja minulla on siihen geneettinen perimä. Sydänkohtaus tuli kuitenkin yllätyksenä, koska sydämeni ei ollut antanut varoituksia etukäteen.

Suomalaisten rakastama artisti on toipunut hienosti kuukauden takaisesta sydäninfarktistaan. Torstaina ja perjantaina Danny oli jatkotutkimuksissa Meilahden sairaalassa, jossa hänelle tehtiin rasituskoe.

– Kyllä minua jännitti etukäteen se suuri rasituskoe. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Saan ensi viikolla tietää rasituskokeen tulokset. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, ettei sydänleikkausta tarvita, mutta sekin selviää sitten ensi viikolla.

Suosikkilaulaja aikoo hoitaa itsensä kuntoon kesän aikana. Juhannuksen jälkeen Danny vetäytyy Rauman mökilleen, jossa hän keskittyy kunnon kohottamiseen.

– Alan rasittaa itseäni päivä päivältä enemmän ja annan sydämelleni lisää haastetta. Kohta voin taas alkaa mellestää kunnolla lavallakin, ja muussa elämässä, Danny sanoo pilke silmäkulmassa.

(MTV3–ANN-MARI LEINONEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos