Mainos

Tarja Turunen teki levyn ihmismielen pimeästä puolesta

08.06.2010 11:52
Tarja Turunen (kuva: Seppo Samuli/Lehtikuva)

Entinen Nightwish-solisti on saanut valmiiiksi elokuun loppupuolella julkaistavan albuminsa.

Upeaääninen laulajatar on valmistellut uutta What Lies Beneath -albumiaan kahden vuoden ajan. Pitkäsoiton nimi kertoo paljon tulevan levyn sisällöstä, joka keskittyy ihmisrodun luonteen pimeisiin puoliin.

– Minulla on ollut nimi selvillä jo kahden vuoden ajan. Nimi on inspiroinut minua kirjoittamaan lauluja ihmismielen pimeistä puolista. Asioista, joita muut eivät tule koskaan näkemään. Ihmiset voivat olla erittäin omituisia olentoja, Turunen kertoo Kerrang-lehden haastattelussa.

Turusen uusi albumi on musiikillisesti sekoitus eeppisistä orkesterimaisista kappaleista ja erittäin raskaista sävyistä. Laulajattaren mukaan albumi kuvastaa hänen luonnettaan täysin, sillä kummatkin puolet ovat osa naista. Uusi albumi on äänitetty puoliksi Argentiinassa ja puoliksi Finnvoxin studioilla Hollolassa.

– Tämä albumi on minun lapseni ja on erittäin mahtavaa, kun minulla on ollut täysi vapaus tehdä levyä. Se on ollut minulle suuri harppaus ja iso askel edellisestä albumista eteenpäin.

Tarja Turunen lähti soolouralle vuonna 2005 sen jälkeen, kun hänet erotettiin Nightwish-yhtyeen solistin pestistä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos