![]() |
Popin kuninkaan 80-vuotias äiti on Globe-lehden mukaan erittäin huonossa kunnossa.
Jacksonin kolme lasta Prince, 13, Paris, 12, ja Blanket, 8, ovat eläneet isoäitinsä hoivissa isänsä viime kesäkuisen traagisen kuoleman jälkeen.
Nyt lapsia odottaa jo seuraava suru, sillä amerikkalaislehden mukaan Katherine-isoäiti on kuolemaisillaan. Lisäpontta huhuille on antanut Katherinen viimeaikainen kaatuminen portaissa.
Isoäidin kuolema tulee olemaan suuri suru koko perheelle, sillä Katherine on ainoa joka pitää perhettä kasassa.
– Katherine on vanhentunut huomattavasti, mutta hän pitää kuitenkin epätoivoisesti pintansa perheen puolesta. Kaatuminen portaissa kertoo sen, kuinka hauras hän nykyään on, perheen lähellä oleva lähde kertoo lehdelle.
Katherine Jackson on pitänyt huolta Michaelin lasten lisäksi myös Jermainen ja Randyn viidestä lapsesta.
– Hän on ottanut itselleen aivan suuren painolastin. Mutta hän ei halua, että kukaan muu hoitaa hänen lapsenlapsiaan. Katherine on liima, joka pitää perheen kasassa. Jos hänelle tapahtuu jotain, on koko perhe kriisisissä, lehdelle kerrotaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta