Mainos

IL: Ravintoloitsija teloi suosikkilaulajan vaimon

03.06.2010 07:49
Laulaja Kari Tapion vaimon Pia Viheriävaaran sormi murtui käsirysyssä ravintolassa.(Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Kari Tapion vaimon Brita "Pia" Viheriävaaran ja pieksämäkeläisen ravintoloitsijan sanaharkasta syntynyttä käsirysyä puitiin Pieksämäen käräjäoikeudessa keskiviikkona. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Lehden mukaan Viheriävaara oli ollut seuraamassa miehensä keikkaa ystäviensä kanssa ravintolassa Pieksämäellä. Illan aikana mieshenkilö otti kuvia ravintolasta ja ravintolan asiakkaista. Laulajan vaimon tiedusteltua asiaa, mies oli kertonut saavansa ottaa kuvia omassa ravintolassaan. Viheriävaaraa tiedusteli asiaa myös myöhemmin, jolloin tilanne kuumeni. Ravintoloitsija yritti heittää Viheriävaaran ulos ja otti tätä kiinni. Tapauksen johdosta Viheriävaara kaatui maahan ja mursi vasemman käden pikkurillinsä.

Viime elokuussa sattunutta tapausta käsiteltiin keskiviikkona Pieksämäen käräjäoikeudessa. Pahoinpitelystä syytetyn ravintoloitsijan ja Viheriävaaran näkemykset tapahtuneesta eroavat voimakkaasti. Syytetty myöntää tulistuneensa naisen käytöksestä, mutta kiisti toimineensa pahoinpitelytarkoituksessa.

– Kun oli tässä lattialla, niin tämä mies otti minua vielä hiuksistani kiinni ja veti minua ylöspäin, mutta kohta hän luopui tästä vetämisestä ja poistui paikalta, Viheriävaara puolestaan kertoi poliisin kuulusteluissa Iltalehden mukaan.

Ravintolan toinen osakas epäili, että Viheriävaaran kompurointi olisi johtunut hänen humalatilastaan. Laulajan vaimo kiisti tämän ja kertoi juoneensa illan aikana vain pari lasia viiniä. Oikeus antaa päätöksen asiasta ensi viikon perjantaina.

Lähde: Iltalehti

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos