Mainos

Saija Varjus: Poliisit pysäyttelevät minut sairauteni vuoksi

28.05.2010 09:26
Saija Varjus kertoo MS-taudistaan (Kuva: Jari Kupiainen/MTV Oy)

Laulaja Saija Varjuksen MS-tauti diagnosoitiin 12 vuotta sitten.

– Taistelen tämän MS-taudin kanssa. Olen luonteeltani taistelija, enkä aio joutua pyörätuoliin. Sairauteni todettiin 12 vuotta sitten, enkä ole joutunut syömään lääkkeitä ainakaan vielä, Saija Varjus toteaa MTV3.fin Viihdeuutisille.

Sairaus aiheuttaa kuitenkin ongelmia.

– Tasapainossani on häiriöitä. Siksi ihmiset luulevat, että olen kännissä, vaikka olen aina esiintynyt selvänä. Jopa poliisit pysäyttelevät tullessani kaupasta, koska minulla on aika ajoin vakavasti häiriöitä tasapainoni kanssa. Ihmiset eivät vain tiedä näistä MS-taudin oireista

Laulaja hoitaa sairauttaan myös välttämällä rasittamasta liikaa itseään.

– Nyt otan kevyemmin, enkä tee opettajan viransijaisuuksia.

Saija Varjus viihtyi yhdessä puolisonsa Petri Hämäläisen kanssa Raffaellon Terassin avajaisissa Helsingissä torstaina. Kesällä Saija Varjus keikkailee ahkerasti sekä valmistelee kahta levyä. Hän on saanut valmiiksi uuden singlen Rasinkangas sekä työn alla on Toivo Kärjen musiikkia. Keikkamatkoilla auton ratissa viihtyy useimmin oma puoliso.

– Todella ihanaa, että minulla on mies, joka ajaa autoa.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos