![]() |
Suositun U2-yhtyeen laulaja Bono, 50, on joutunut sairaalaan. Laulaja loukkasi selkänsä yhtyeen valmistautuessa Yhdysvaltain-kiertuetta varten.
Rock-yhtyeen tiedottajan mukaan Bonolle on tehty selkäleikkaus Saksan Münchenissä. Tiedottaja ei kertonut, millaisesta vammasta on kyse tai miten selkä vioittui. Laulaja tulee kuitenkin viettämään sairaalassa ainakin lähipäivät.
360 Degrees -kiertueen oli määrä jatkua Salt Lake Cityssä 3. kesäkuuta. Eurooppaan kiertueen on määrä tulla elokuussa, jolloin U2:n on tarkoitus soittaa kaksi keikkaa myös Suomessa. Kiertueen jatkosta tai mahdollisista peruutuksista ilmoitetaan lähipäivinä.
(MTV3–STT)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta