![]() |
Dingon keikka Nivalassa oli kuin suoraan 80-luvulta, jossa järjestysmiehet joutuivat rauhoittelemaan faneja.
Lauantai-ilta kuitenkin päättyi ikävästi monelta putkareissuun Tuiskulan Urheilutalosta. Poliisi kertoo, että osalle faneista annettiin jopa sakkoja, koska he eivät halunneet jättää idoleitaan ja harasivat poliiseja vastaan. Neumann piti keikkaa erittäin onnistuneena.
– Hyvä keikka. Palaute keikan jälkeen oli hurmioitunutta. Tämä oli ehdottomasti parhaimmasta päästä. Kyllähän se sellaista hulinaa ja hulabaloota oli, Neumann kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
![]() |
Dingoa tuli kuuntelemaan Nivalan urheilutalolle jopa 1300 ihmistä.
– Keikan aikana emme huomanneet mitään erityistä. Pientä kahinaa oli lavan edessä. Soittamiseen keskityimme aika lailla, basisti Vesa Kuhlman toteaa.
– Järjestysmies oli ihmeissään kohusta. Kihinä ja kuhina oli positiivista. Raportoituja järjestyshäiriöitä oli vain muutamia, mutta sehän kuuluu suomalaiseen tanssilavameininkiin, Vesa Kuhlman jatkaa.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta