Mainos

Mr. Lordi jäi jumiin New Yorkiin

17.04.2010 15:28
Mr. Lordi eli Lordi-yhtyeen laulaja Tomi Putaansuun. (Kuva: Marja Airio/Lehtikuva)

Islannin tulivuorenpurkaus haittaa myös julkkisten elämään. Lordi-yhtyeen Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu sekä rumpali Kita eivät pääse lentämään Suomeen.

Kaksikko oli palaamassa Suomeen ensi syksynä julkaistavan uuden studioalbuminsa nauhoituksista, mutta joutuivat keskeyttämään matkanteon New Yorkiin Islannin tulivuorenpurkauksen tähden.

Vielä ei ole tietoa siitä, koska he voivat lentää Suomeen. Suomen lentoliikenteen rajoitukset jatkuvat ainakin sunnuntaihin klo 15 saakka.

Lordi on ollut tekemässä viime kuukaudet uutta levyään Nashvillessa Tennesseessä arvostetun tuottajan Michael Wagenerin johdolla. Wagener on tuottanut muun muassa Ozzy Osbournen sekä Alice Cooperin levyjä. Hän on vastannut myös Metallican Master of Puppets -albumin miksauksesta.

Lordi ei suinkaan ole ainoa yhtye, joka on kärsinyt tulivuorenpurkauksesta. Tuhkan vuoksi on peruttu myös Eläkeläiset-yhtyeen Hampurin humppakeikka.

Melissa Auf Der Maur joutui puolestaan jäämään Suomeen torstaisen Helsingin-keikan jälkeen. Lentokiellon ja yllättävän pitkän Suomi-loman vuoksi artistin keikka Lontoossa on peruttu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos