![]() |
Brittiläinen laulajatar Kerry Katona on aiemmin vähätellyt huumeidenkäyttöään, mutta nyt neljän lapsen äiti on avautunut rankasta elämästään.
29-vuotias laulajatar on ollut pahassa huumekoukussa jo vuosia. Kerry on yrittänyt siinä sivussa kasvattaa neljää lastaan, mutta huonolla menestyksellä. Nyt Kerry on pysynyt erossa huumeista usean kuukauden ajan ja yrittänyt muutenkin laittaa elämäänsä uuteen uskoon.
Nainen avautuu News of the World -lehdessä, kuinka vietti tulevan ex-miehensä kanssa joskus kolmen päivän kokaiinibileitä. Sinä aikana lapset jäivät heitteille lastenhoitajan hoiviin, kun vanhemmat olivat sulkeutuneita makuuhuoneeseen vetämään viivoja.
– En ollut se äiti, joka halusin olla. Tiesin, että huumeet olivat huonoksi. Kuulin, kun vanhin tyttäreni huusi oven takana ja sanoi "Äidillä on taas huono päivä". Katsoin Markia ja kerroin hänelle, että tämä mitä teemme on väärin. Otin niin paljon kokaiinia, kun pystyin, Sitten otinkin jo toisen viivan järkyttääkseni Markia ja näkeäkseni, välittääkö hän minusta. Mutta Mark ei koskaan sanonut mitään, Kerry tunnustaa.
Huumeet olivat jo osa Kerryn elämää ennenkun hän tapasi taksikuskina toimineen Markin vuonna 2006. Uuden suhteen myötä huumeidenkäyttö riistäytyi kuitenkin käsistä.
Mark ei ollut kuitenkaan mikään ideaali-aviomies, sillä mies petti Kerrya useiden naisten kanssa. Pariskunta sai yhdessä kuitenkin kaksi lasta. Kerryllä oli aiemmasta liitostaan Brian McFaddenin kanssa kaksi tytärtä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta