![]() |
Toni Wirtasen osoitetietoja eivät saa selville edes kaikki viranomaiset.
Aikaisemmin Apulanta-laulaja Toni Wirtasen osoitetiedon on saanut selville hänen yrityksensä kautta. Apulanta Oy:ssä mukana olevan Wirtasen osoite on nykyään merkitty tuntemattomaksi.
Koska osoitetta ei enää näy, lienee tähän syynä turvakielto. Turvakielto on tietojenluovutuskielto, joka koskee hakijan kotikuntaa ja osoitetta. Edes kaikki viranomaiset eivät saa selville laulajan osoitetta.
Turvakieltoa voi hakea kirjallisesti maistraatista, jos henkilö voi olettaa perustellusti oman tai perheensä turvallisuuden olevan vaarassa. Ensimmäisellä kerralla turvakielto on voimassa viisi vuotta.
Wirtanen ei suinkaan ole ainoa suomalaisjulkkis, jolla on turvakielto. Muun muassa Kimi Räikkösellä ja hänen vaimollaan Jenni Dahlman-Räikkösellä, miljonääri Jussi Salonojalla, laulaja Jenni Vartiaisella sekä Lordi-yhtyeen Tomi Putaansuulla on turvakielto.
(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta