Mainos

Katri Helenalla takana taloudellisesti raskas kiertue

23.03.2010 11:47
Katri Helena. (Kuva: Marja Airio/Lehtikuva)

Suosikkilaulaja haluaa tarjota konserttikiertueellaan upeita makuelämyksiä, vaikka pienillä paikkakunnilla esiintyminen saattaakin olla tappiollista.

Kansansuosikki Katri Helenan Salaisuus-konserttikiertue jatkuu vielä yhden esiintymisen verran ennen pientä taukoa.

– On ollut suuri nautinto tehdä isoja konsertteja tällaisella isolla ryhmällä. Ihmiset ovat tykänneet ja olen pitänyt kovasti tästä itsekin. Haluan kiittää lämpimästi yleisöä, sillä on ollut todella ihanaa laulaa uusia lauluja sekä vanhoja ihanuuksia, Katri Helena kertoo Viihdeuutisille.

Katri Helenan konserttikiertueella on peräti 15 henkilöä, joten kulut ovat melkoiset.

– Taloudellisesti kiertue on ollut raskas, koska isoja paikkoja ei Suomessa ole hirveän paljon. Olemme tehneet myös pieniä konserttipaikkakuntia, jotka eivät varsinaisesti tuota.

Salaisuus-konsertti kuullaan Helsingissä Grand Casinossa 7. huhtikuuta, ja laulajan mukaan luvassa on konsertteja sen jälkeenkin.

– Haemme periodeja, jotta voisimme tehdä myöhemminkin konsertteja tällä kokoonpanolla. Huhtikuun lopussa teemme laivoilla konsertteja sekä esiinnymme 15. toukokuuta Västeråsissa Suomi -seuran 60 vuotisjuhlissa.

Laulajatar on pitänyt erinomaista kuntoaan yllä hiihtämällä sekä tekemällä lumitöitä kotitalonsa pihamaalla.

– Tulin hiihtämästä juuri. Kierrän vakiolenkin, kerran tai kaksi kertaa ja lisäksi kotipihalla on lumenluontia riittänyt. Se on hyvää kuntoilua. Lumisateen alkaessa huusin tähtitaivaalle, että koettakaa muuttaa tämä lumi vedeksi. Minulla on täällä kolat ja lapiot, ja välillä naapurin isännät käyvät auttamassa lumitöissä traktorilla ja kauhalla.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos