Mainos

Scorpions-kitaristi luulee Nightwishin hajonneen

18.03.2010 12:29
Scorpionsin laulaja Klaus Meine ja kitaristi Matthias Jabs tekevät yhteistyötä Tarja Turusen kanssa. Kuvat: EPA/AOP ja Lehtikuva.

Saksalaisyhtye Scorpionsin kitaristi paljastaa rocklehti Rumban haastattelussa tietämättömyytensä yhtyeen levyllä vierailevan Tarja Turusen taustasta.

Lokakuussa 2005 Nightwishistä erotettu laulaja Tarja Turunen vierailee Scorpionsin jäähyväislevyn Sting in the Tail kappaleella The Good Die Young. Yhtyeen kitaristi Matthias Jabs ei ole kuitenkaan kovin hyvin selvillä Turusen ja Nightwishin urien jatkosta.

Jabs kertoo Rumbassa Scorpionsin tutustuneen Turuseen yhteisillä keikoilla Etelä-Amerikassa.

– Tapasimme Brasiliassa niihin aikoihin, kun Nightwish oli hajoamassa. Ajattelimme, että Turunen voisi olla oikea tyyppi vierailemaan levyllämme. Luulen hänen pitävän musiikistamme. Turuselle löytyi sopiva laulu, jossa on mystinen meininki.

Rumban toimittajan tarttuessa Jabsin väärinkäsitykseen Nightwishin hajoamisesta kitaristi tarkentaa muistikuviaan.

– Hmmm. Luulen, etä soitimme Nightwishin kanssa 2007. Niillä oli varmaan jotain ylimääräisiä keikkoja vielä senkin jälkeen, kun bändi oli hajonnut, 54-vuotias rockveteraani pohtii lehdessä.

Scorpions-albumi Sting in the Tail ilmestyy Suomessa 22. maaliskuuta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos