Mainos

Pikku G:lle huumesyyte tekstiviestin perusteella

09.03.2010 14:32
Henri Vähäkainua kuultiin tiistaina Vantaan käräjäoikeudessa. (Kuva:Lehtikuva)

Pikku G -taiteilijanimellä aikaisemmin esiintynyttä Henri Vähäkainua kuultiin tiistaina Vantaan käräjäoikeudessa kokaiinijutussa.

Nykyään Gee-nimellä tunnetun Vähäkainun epäillään järjestäneen huumeen myyjän ja joukon käytöstä kiinnostuneita yhteen eräillä jatkoilla Helsingissä viime lokakuussa.

Todisteena Vähäkainua vastaan on myyjälle lähetetty tekstiviesti: "Mä tuun käymään siinä kohta. 10 rock". Rock on kokaiinista käytetty nimitys katuslangissa. Välitettyä kokaiinia epäillään olleen kymmenen grammaa.

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Männikkö vaatii Vähäkainulle viiden kuukauden vankeusrangaistusta. Syyttäjän mukaan Vähäkainu teki rikoksen ehdollisen vankeuden koeajalla, joten ehdollisen sijasta hänelle pitäisi määrätä yhdyskuntapalvelua tai ainakin oheissakkoa ehdollisen lisäksi. Vähäkainu sai viime syksynä ehdollista vankeutta törkeästä rattijuopumuksesta.

Vähäkainu kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Vantaan käräjäoikeudessa maanantaina ja tiistaina käsitellyssä vyyhdissä on tuomiolla kymmenen ihmistä, joista suurinta osaa epäillään törkeistä huumerikoksista.

Itä-Uudenmaan poliisin tutkimusten mukaan organisaatio toi maahan ja levitti noin 1,5 kiloa kokaiinia. Huumetta myytiin Helsingin keskustassa ravintolailtaa viettäville ja jatkoille päätyville.

(MTV3–STT)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos