![]() |
Rap-artisti 50 Cent pääsee esiintymään ajallaan – miestä eivät jäät haittaa.
50 Centin Suomeen järjestäneeltä Live Nationilta kerrotaan, etteivät Suomea ympäröivät jäälautat haittaa miehen aikataulua, sillä jenkkitähden lavasteet ovat jo paikalle ja mies itse tulee ilmateitse Suomeen.
– Setit tulee paikallisesti ja artisti itse lentää paikan päälle. 50 Cent ei ole aiheuttanut meille vatsahaavatilanteita, Live Nationista kerrotaan vitsaillen.
Live Nation joutui jäiden vuoksi aiemmin tänä vuonna siirtämään ruotsalaisyhtye Kentin konserttia kahdella päivällä. Yhtyeen tekniikkaa kuljettanut laiva jäi jumiin jäihin, eikä Kentin soittimia, lavarakennelmia ja muuta tekniikkaa saatu ajoissa Helsinkiin.
– Kent oli ainoa, joka jouduttiin siirtämään, mutta kaikki muut keikat ovat hoituneet oikein hyvin.
(MTV3–HANNE KAUTTO)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta