Mainos

Jenni Vartiainen lehdessä: Ulkonäköpaineita on ollut

24.02.2010 15:59
Laulaja Jenni Vartiainen. (Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva)

Laulaja Jenni Vartiainen kertoo Image-lehdessä kilpailleensa vielä 16-vuotiaana samoissa kisoissa taitoluistelija Susanna Pöykiön kanssa.

Popstarsista pinnalle ponnahtaneen Jennin nuoruuden suunnitelmiin ei kuulunut laulajan ura, vaan hän aloitti kuusivuotiaana klassisen pianon opinnot, jotka kestivät kymmenen vuotta. Taitoluisteluakin Jenni harrasti SM-tasolla 16-vuotiaaksi asti. Samoissa kisoissa kilpaili Susanna Pöykiö, joka sijoittui taitoluistelun EM-kisoissa vuonna 2009 pronssille. Selkävaivat lopettivat kuitenkin lahjakkaan Jennin taitoluistelijan uran.

Lehden haastattelussa Jenni kertoo kokeneensa ulkonäköpaineita, erityisesti Gimmelin aikohin.

– Joissakin kuvissa olen lavalla Gimmelin kanssa, kymmenen kiloa tuhdimpi ja ehkä vähän huonovointinen, niissä on sellainen kauhea laikukas itse ruskettunut look, jossa luomiväriä valuu joka paikkaan ja on tehty kaikki mahdollinen, jotta poskien voisi sanoa olevan lommolla. Niistä kuvista näkee, että silloin oli ulkonäköpaineita, Jenni toteaa lehdessä.

Laulaja sanoo, että yksi ehto hänestä julkaistuille kuville tänä päivänä on se, että niitä ei saa photoshopata.

– Nuorena en koskaan uskaltanut olla bikineissä uimarannoilla, koska eihän mulla ollut yhtä litteä vatsa kuin Gisele mikä-hitto-Bündchenilla oikein oli.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos