Mainos

Neumannia vaivaa outo sairaus

02.02.2010 09:50
Laulaja Pertti "Nipa" Neumann. (Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva)

Tulehduskierre ei anna periksi ja laulajalle on määrätty yhä vahvempia lääkkeitä.

Suosikkilaulaja Neumannia on pitkään vaivannut outo tulehduskierre, jota on yritetty selvittää lääkärien avulla.

– Minulla on tällä hetkellä päällä lääkitys, erittäin vahva antibioottikuuri. Diagnoosia ei ole saatu aikaan. Minulla on vahva tulehdus ja kuuri määrättiin uudelleen viime perjantaina johtuen epämääräisistä säryistä selässä ja jaloissa. Varmaan tässä diagnosoidaan yleistulehdus minulle. Kävin lääkärin kanssa asioita läpi ja hän päätti antaa vieläkin voimakkaamman lääkekuurin. Jos tämä ei pure, niin sitten taas tutkitaan, Neumann kertoo Viihdeuutisille.

Iltalehti kertoi tiistaina, että Neumaann sekoili lääkehumalassa Petäjävedellä lauantaina. Keikkaa seuraamassa ollut henkilö toteaa lehdessä, että ei ole koskaan nähnyt kenenkän esiintyvän siinä kunnossa. Naisen mukaan Autiotalo-kappaleen aikana Neumaann aukoi vain suutaan, mutta laulusta ei tullut yhtään mitään.

Lehden jutusta Neumann masentui, sillä hänen mukaansa keikalla väitetty sekoilu ei pidä paikkaansa: Suun aukominen ilman ääntä perustuu siihen, että villiintynyt yleisö laulaa suosikkikappalettaan täysillä, ja Neumann tällä tavalla laulattaa yleisöään. Tyyli on tuttu monien suosikkiartistien keikoilta ja yleisesti käytetty keino innostaa yleisöään hurmokseen.

– Eihän tässä jumalauta kukaan mikään robotti ole. Voihan olla, että kompuroin, mutta so what. Tämä tuntuu paskanjauhannalta koko homma omalta kohdaltani. Ihmisiä me kaikki olemme, mutta rajansa kaikella. Olen ollut lääkityksen alaisena, mutta keikan tein hyvin. Jos joku yksittäinen ihminen tutkii pilkuntarkkuudella miten auon suutani, niin voihan vee. Keikoillani meininki on karaokemeininkiä, koska ihmiset laulavat täysillä mukana

(MTV3–JARI KUPIAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos