Mainos

Jenni Vartiainen teki musiikkia mökillä rakkaansa kanssa

01.02.2010 12:46
Jenni Vartiainen (Kuva: MTV3)

Jenni Vartiainen kertoi Radio Novan Aamun Radion haastattelussa pitäneensä pitkän loman, jonka aikana hän pääsi rentoutumaan ja lopulta työstämään uutta musiikkia. Debyyttialbumin menestys vei laulajattaren voimat.

Jenni Vartiainen esitteli maanantaina uuden singlensä Aamun Radiossa. En haluu kuolla tänä yönä on ensimmäinen singlelohkaisu Vartiaisen uudelta albumilta, joka julkaistaan maaliskuun 24. päivä. Levytystauko on siis päättynyt.

–Olimme vetäneet puolitoista vuotta tosi tuhdisti. Laskimme, että siihen mahtui joku 150 keikkaa. Se oli aika tiukkaa. Sen jälkeen vaan tuntui siltä, että on hyvä mennä metsään vähän miettimään, että mitä sitten seuraavaksi, Jenni perustelee breikkiään.

Tauon aikana Jenni nautti lomasta ja vietti normaalia arkea, ilman paineita.

– Lueskelin paljon, urheilin, nukuin hyvin ja nautin sellaisesta normaalista arjesta. Sitten kesällä rupesi tuntumaan siltä, että nyt on se hetki, ja sitten lähdimme mökille tekemään lauluja. Sitten siellä syntyi kaikenlaista, Jenni kertoo.

Samalla mökkireissulla syntyi myös uuden albumin ensimmäinen single En haluu kuolla tänä yönä.

– Tää on tehty silleen kitaralaulutyyppisesti. Aika nopeasti syntyi tää melodia, se tuli vaan. Jukka soitti kitaraa ja mä rupesin laulamaan melodiaa. Sitten hän meni studioon ja teki siitä jortsumusaa, kun tuo teksti ei ehkä ole niin jortsuteksti, Jenni kertoo kappaleen synnystä lisää.

– Teksti kappaleeseen syntyi varmaan aika herkkänä hetkenä, Jenni hymyilee.

Kappaleen sanat ovat Mariskan käsialaa.

Kuuntele koko haastattelu täältä!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos