![]() |
Pete Parkkosen nimi näkyi 7 päivää -lehden mukaan Kainuun Prikaatin alokasluettelossa, kun uudet isänmaan toivot aloittivat armeijatiensä tammikuun alussa. Pörröpäätä ei kuitenkaan paikalla näkynyt.
– Minunkin piti aloittaa armeija nyt, mutta anoin vielä joulukuussa lykkäystä vuodeksi. Kun tein juuri uuden levyn, niin nyt pitää takoa kun rauta on kuuma, Pete perustelee MTV3.fin Viihdeuutisille.
Vaikka Pete oli sijoitettu aloittamaan armeijansa Kajaanissa, hän kertoo yrittävänsä päästä ensi vuonna etelämmäksi.
– Ja sitten tämä tukka lähtee, hän lupaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta