Mainos

Hynynen aloitti tipattoman tammikuun ryyppyputkella

08.01.2010 14:24
Jouni Hynynen lehdesä: Olen perussuomalainen. Kuva: Lehtikuva.

Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen vetäisi tammikuun alkuun muutaman päivän putken ja on ollut sen jälkeen selvin päin.

Sanavalmis rokkari pitää Päihdelinkki.fi-sivustolla blogia liittyen tipattomaan tammikuuhun. Hynynen arveli jo ennen tipattomalle ryhtymistään, ettei tule onnistumaan uljaassa tavoitteessaan. Uhmakas Hynynen kapinoi tipatonta vastaan heti ja vetäisi mojovan kännin heti tammikuun alkupäivinä.

– Eipä lähtenyt tipaton käyntiin ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Saatanan paha olo. Makaan koko päivän. Nyt alkakoon uusi, uljas elämä! Hynynen kirjoitti sunnuntaina 3. tammikuuta kolmen päivän alkoholin nauttimisen jälkeen.

Loppiaiasviikko onkin sujunut muusikolta urheillen ja uutta musiikkia tehden. Hynynen paljastaa blogissaan olevansa myös hiihtomiehiä.

– Teen hieman kirjoitusduuneja, mutta ei oikein maistu. Jätän lojumaan ja teen 8 km hiihtolenkin. Vedän perinteisellä ja kulkee yllättävän hyvin talven ensimmäiseksi hiihtolenkiksi. Aikaa menee 43 minuuttia, Hynynen kirjoittaa maanantaina.

Muutaman päivän tipattomuuden jälkeen rokkikukko alkaa nauttia tipattomuudestaan.

– Kiva olla elossa. Eikä viinaa tee mieli ollenkaan! Haluan lisää hyvää mieltä ja huumoria, Hynynen hehkuttaa neljän päivän raittiuttaan.

Korkkaa sinä uusi vuosi kunnolla, osallistu Elixirin tipaton tammikuu -haasteeseen

MTV3:n Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos