Mainos

Lehti: Johanna Pakonen avioitui

04.01.2010 08:47
Johanna Pakonen

Ilta-Sanomat kertoo suosikkilaulaja Johanna Pakosen menneen naimisiin.

Vuonna 2002 tangokuningattareksi kruunattu Pakonen meni naimisiin Köyliössä. Laulajatar vihittiin vuoden seurustelun jälkeen Juha Laihoniemen kanssa. Morsian kehui tuoretta aviomiestään estoitta.

– Juhassa on kaikki, mistä kumppanissa haaveilin ja vielä vähän enemmän. Ensimmäisen kerran elämässä löytyi mies, jonka kanssa voin miettiä perheen perustamista ja yhteistä loppuelämää, Pakonen kertoi lehdelle.

Pariskunnan avioitumista oli todistamassa parisataa vierasta. Vihkipaikalta hääseurue siirtyi lähellä sijaitsevaan Lallintaloon, jossa pari juhli tuoretta onneaan yön pikkutunneille asti. Häämatkalle vastavihityt lähtevät myöhemmin, sillä Johanna palaa keikkailemaan jo tammikuun puolivälissä.

– Tällaista työtä tekevänä nautin siitä, että saamme viettää aikaa yhdessä kotona, Pakonen toteaa.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos