Mainos

Jonne Aaron ajoi kännissä autoa kortitta

23.12.2009 16:23
Jonne Aaron

Negative-yhtyeen keulakuva hurautti keikkabussilla pienen rundin alkoholin vaikutuksen alaisena.

Jonne Aaron, 25, on ollut Suomen musiikkitaivaan eturivin rokkikukkoja jo kuuden vuoden ajan. Negative on puskenut maailmalle jo neljä albumia ja viides, Los Angelesissa tehty Neon-albumi näkee päivänvalon maaliskuun 24. päivä.

Musiikkibisneksessä menestyminen on näkynyt maailmanlaajuisten keikkojen lisäksi myös palkkapussissa.

– Kyllä mä olen ostanut itselleni oman asunnon Tampereelta. Porschea mulla ei ole, koska ei mulla ole edes ajokorttia, mutta eihän sitä autoa ajokortilla ajeta, Jonne nauraa Viihdeuutisille.

Jonnen luotsaama Negative nousi otsikoihin vuonna 2003 heittämällä television hotellihuoneen ikkunasta. Bändin meno oli samoihin aikoihin muutenkin railakasta.

– Ei mulla ole ajokorttia, mutta se ei estänyt mua ajamasta kuusi vuotta sitten bändin keikkabussia. Olin ottanut vähän kaljaa ja halusin kokeilla millaista on ajaa bussilla. Vetäsin siinä sitten pienen rundin keikkapaikan parkkipaikalla. Onneksi kukaan ei jäänyt alle, Jonne tunnustaa.

Nykyisin bändin meno on solistin mukaan rauhallisempaa. Negativen syksy on mennyt uuden albumin teossa, josta saadaan ensimmäinen sinkku tammikuussa.

Jonne Aaron ja muut bändin jäsenet saivat alkuviikosta myös mukavan joululahjan levy-yhtiöltään, bändin uusi levy julkaistaan samaan aikaan useassa Euroopan maassa.

Negative tekee vuodenvaihteessa myös pienimuotoisen Lapin-kiertueen. Bändi keikkailee niin Ylläksellä, Oloksella kuin Levillä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos