![]() |
Taiteilija Vesa-Matti Loiri kertoo Huomenta Suomen haastattelussa, ettei hän ole paras ihminen pitämään kotia pystyssä.
Loiri toteaa rakastavansa lapsiaan yli kaiken ja miehestä on ollut ihanaa olla isä. Muuten laulajana ja näyttelijänä tutuksi tullut mies pitää itseään itsekkäänä ihmisenä. Loiri toteaa, ettei taiteen vienyttä miestä väännetä helposti perheenisäksi.
– Olen mä sillä tavalla itsekäs kuitenkin. Mun kiinnostus on sellaisiin asioihin, jotka ei ole niin konkreettisia, Loiri kertoo.
– Ihmettelen sitä, että pohjalaiset pitää musta ja pitää mua miehenä. Mutta ei musta perheenisäksi ole, että pitäisin omaa kotia kunnossa ja nikkaroisin.
Taiteilija puhui haastattelussa lisäksi Hyvää puuta -albumistaan sekä suhteestaan rakkauteen.
– Rakkaus on niin suuri tekijä mun elämässä ja käyttäytymisessä. Uskallan sanoa uskaltavani rakastaa, Loiri toteaa.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta