Mainos

Anssi Kelan puhelin varastettiin – mukana arvokkaita muistiinpanoja

01.12.2009 09:29
Muusikko Anssi Kelan puhelin varastettiin. (Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva)

Laulaja Anssi Kelan matkapuhelin varastettiin Järvenpäässä. Puhelin sisälsi artistin arvokkaita muistiinpanoja.

Kela kirjoittaa verkkosivuillaan tehneensä soundcheckiä Järvenpää-talossa.Tällä aikaa puhelin hävisi takahuoneesta. Järvenpää-talon henkilökunta tiesi kertoa artistille, että takahuoneessa on valvontakamera. Asia tutkittiin pian ja juuri puhelimen häviämisen aikoihin takahuoneessa vieraili kaksi murrosikäistä poikaa.

Kelaa ei niinkään harmittanut puhelimen häviäminen, mutta luurin sisältö on miehelle tärkeä ja rakas. Artisti on tallentanut puhelimen muistiin paljon ideoita tuleviin kappaleisiin.

– Masentavaksi tämän pienen näpistyksen teki kuitenkin se, että menetin sen myötä muistiinpanoni lähes vuoden ajalta. Olin tallettanut muistiin suuren määrän ideoita tuleviin biiseihin, Kela valittelee nettisivuillaan.

– Nuo ovatkin sellaisia juttuja, joiden hintaa ei voi mitata rahassa.

Muusikko ei ollut tehnyt kappaleideoista varmuuskopioita, vaan kymmenet biisi-ideat lähtivät pitkäkyntisten matkaan. Asiasta on tehty rikosilmoitus, mutta Kela pelkää, ettei puhelinvarkaus selviä tätä kautta. Artisti toivoo, että Järvenpään suunnalla joku tuntisi piston sydämessään ja palauttaisi puhelimen vaikkapa Järvenpää-talon henkilökunnalle.

– Katsoisin tämän jälkeen asian olevan loppuunkäsitelty, enkä esittäisi rangaistusvaatimuksia, Kela toteaa blogikirjoituksessaan.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos