![]() |
The Rasmus-yhtyeen keulakuva Lauri Ylönen on muuttunut vuoden aikana nuorukaisesta aikuiseksi mieheksi.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttänyt rokkitähti on ollut vuosia nuoremman näköinen kuin ikänsä, mutta tuoreet kuvat miehestä paljastavat, että ikä alkaa vihdoin näkyä miehen kasvoissa.
![]() |
Rokkikukko on värjännyt vaaleat kutrinsa tummaksi ja muuttanut muutenkin hiustyyliä aikuisempaan suuntaan. Uusi hiustyyli on sivulta lyhyempi ja tuo miehen kasvoihin saman tien vuosia lisää.
Uusi hiustyyli istuu muutenkin paremmin miehen nykyiseen elämään. Uuden vuosikymmenen lisäksi miehen elämään kuuluu myös isänä oleminen. Laurilla on PMMP-yhtyeen Paula Vesalan kanssa vajaan kahden vuoden ikäinen Julius-poika.
![]() |
Laurin uutta tyyliä päästiin ihailemaan, kun maailmalla suursuosiota nauttiva bändi oli tullut esiintymään entiselle yläasteelleen Helsingin Suutarilaan.
![]() |
Kymmenvuotisen uran juhlakonsertin kunniaksi Lauri oli laittanut ylleen vielä tumman puvun.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta