![]() |
People-lehti kertoo sivuillaan, että Lindsay Lohan ei saanut kallista samppanjaa ilmaiseksi. Nuori näyttelijätär sai tästä syystä raivokohtauksen.
Lindsay oli juhlimassa Los Angelesissa Crown -nimisessä ravintolassa. Nainen oli lähteen mukaan rynnännyt keittiöön ja napannut sieltä kaksi pulloa erittäin kallista samppanjaa. Tämän jälkeen näyttelijätär oli juonut juomat ystävänsä kanssa.
– Kun baarimikko vei hänelle laskun hän romahti täysin. Lohan huusi miehelle ja kiljui hävyttömyyksiä kaikille, lähde kertoo sivustolla.
Ravintola vaati kuitenkin neitosta maksamana ja nöyryytetty tähti joutui soittamaan ystävältään luottokorttitietojaan.
Lähde kertoi näyttelijättären jatkavansa huutoaan vielä ennen lähtöäänkin puoli kolmelta yöllä.
– Hän itki ja sanoi koko ajan ettei maksa drinkeistä.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta