![]() |
Ohjaajalupauksemme maailmalla kuvaa uutta elokuvaansa Georgiassa näyttelijä Andy Garcian kanssa.
Kymmenet tuhannet ihmiset hurrasivat Georgian parlamentin kaduilla. Väki oli kerääntynyt tiistai-iltana kuvaamaan kohtausta Renny Harlinin uuteen elokuvaan. Elokuva perustuu vuonna 2008 käytyyn Venäjän ja Georgian väliseen sotaan.
Kummisetä-elokuvista tuttu Andy Garcia esittää Georgian presidenttiä.
– Unelmani oli saada Andy Garcia esittämään presidentin roolia. Käsikirjoituksen luettuaan hän suostui osaan, Harlin hehkutti.
Venäjän media epäilee, onko ohjaaja puolueeton ja aikooko hän tehdä elokuvan Georgian näkökulmasta.
– Olen itse lähtöisin pienestä maasta. Olen alun perin kotoisin Suomesta, joten tiedän, mitä pienet maat joutuvat joskus kestämään, Suomi-aiheisista viittauksista tuttu ohjaaja kertoi.
(MTV3)
Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta