![]() |
Näyttelijä Mikko Leppilampi esiintyy tuoreessa Pihalla-elokuvassa, mutta miehellä on verkot vedessä myös rapakon toisella puolella. Toisten suomalaisnäyttelijöiden menestys ei tunnu omalta menetykseltä.
Mikko Leppilampi tunnetaan miehenä, joka ei pahemmin ole yksityisasioitaan julkisuudessa repostellut. Miehen elämä on nykyisin kuitenkin reissaamista kahden maanosan välillä, sillä yritys lyödä läpi Hollywoodissa on kova.
– Se on vähän kuin ylimääräinen katiska tähän veteen, Leppilampi kuvailee Viihdeuutisille.
Toinen suomalaisnäyttelijä Samuli Vauramo sai äskettäin unelmapestin George Clooneyn tähdittämään filmiin, Leppilampi kieltää, että ilmassa olisi minkäänlaista kateutta.
– Ei ole järkevää ajatella, että jotain kateutta syntyisi. Tietenkin se olisi helppo ajatella, että sillä aikaa kun itse olen mennyt jenkkeihin, niin yhtäkkiä Hollywoodista tullaankin Suomeen tekemään castingia.
– Homma on erittäin hieno Samulille ja parhaassa tapauksessahan tämä voi avata ovia myös muille siinä vanavedessä, Leppilampi miettii optimistisena.
Pihalla-elokuvassa näyttelee Leppilammen lisäksi myös saksalaisnäyttelijä Sibel Kekilli, joka seurustelee suomalaisnäyttelijä Antti Luusuaniemen kanssa. Jokin aika sitten Saksassa nousi kohu Sibelin menneisyydestä erotiikkaelokuvissa.
Katso alta video, jossa Pihalla-elokuvan pääosan esittäjät kertovat elokuvasta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta