![]() |
Antti Jokisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa esikoisleffa Invasion of Privacya, aiemmin The Resident -nimellä tunnettu leffaa, kuvataan parhaillaan New Yorkissa. Oscar-voittajista ja palkituista tähdistä koottu näyttelijäryhmä tottelee Jokisen tiukkaa kuria.
Kuvauksia on tehty viime päivinä New Yorkissa missä muun muassa kaksinkertainen Oscar-voittaja Hilary Swank on nähty juoksemassa Jokisen tarkan silmän alla.
Muun muassa Greyn anatomia -draamassa näytellyt Jeffrey Dean Morgan sekä todellinen näyttelijälegenda, muun muassa Taru sormusten herrasta -elokuvissa näytellyt Christopher Lee ovat myös mukana elokuvassa. Leffa on saanut myös lisävahvistuksen Subilla nähtävän Pushing Daisies -tv-sarjan Lee Pacesta.
![]() |
Antti Jokisen käsikirjoittaman elokuvan juonessa Hilary Swank esittää lääkäriä, joka muutettuaan Brooklyniin huomaa ettei olekaan yksin asunnossaan ja että naisen hurmaavana pitämällä vuokrantajalla on pakkomielteen omainen suhtautuminen häneen.
Kuvaukset alkoivat toukokuun 22. päivä Uudessa Meksikossa Albuquerquessa, elokuvan ensi-ilta on vuonna 2010.
(MTV3)
Anna palautetta