![]() |
Näyttelijä Scarlett Johansson on kokeillut taitojaan sekä laulajana että ohjaajana. Tulokset eivät ole olleet häävit, ja kaunottaren kannattaakin jatkossa pysytellä kameran paremmalla puolella.
Episodielokuvassa New York, I love you piti alun perin olla Scarlettin ohjaama pätkä, jonka pääosaa näytteli Kevin Bacon. Pahat kielet kertovat, että Scarlettin kätten jälki oli sen verran surkeaa, ettei sitä kelpuutettu filmiin lainkaan.
– Scarlett oli ohjannut mustavalkopätkän, joka oli kerrassaan luokaton, joten se leikattiin lopullisesta versiosta pois, Aftonbladetin haastattelema lähde kertoi.
Leffan tuottaja Emmanuel Benbihy halusi kuitenkin oikaista näkökulmaa:
– Scarlettin ohjaama osuus tulee kyllä dvd:lle, kun elokuvasta sellainen ilmestyy. Kyseinen pätkä jätettiin pois teatteriversiosta sen vuoksi, ettei siinä ollut sellaista sanomaa kuin muissa kohtauksissa. Se oli kuitenkin kelpo ohjaustyö, Benhiby vakuutteli.
(MTV3)
Anna palautetta