![]() |
Pirkka-Pekka Peteliusta ei nähdä Havukka-ahon ajattelijassa Konsta Pylkkäsenä. Tuotantoyhtiön mukaan peruutus ei liity itse elokuvaan, vaan päätöksen taustalla ovat henkilökohtaiset syyt.
– Konsta Pylkkäsen rooliin aiemmin kaavailtu Pirkka-Pekka Petelius on estynyt osallistumaan elokuvan kuvauksiin ja vetäytyy projektista, tiedottaa Matila Röhr Productions.
– Tuotantoyhtiön kannalta oli onni onnettomuudessa, että pystyimme löytämän uuden huippunäyttelijän filmin pääosaan. Kuvaukset alkavat kesäkuun lopulla, kommentoi tuottaja Marko Röhr STT:lle perjantaina.
Viimeksi Pirkka-Pekka Petelius nähtiin elokuvaroolissa Åke Lindmanin Tali-Ihantala -suurelokuvassa vuonna 2007. Peteliuksen korvaa lukuisista tv- ja elokuvarooleista tuttu Kai Lehtinen.
Kari Väänäsen ohjaama elokuva saa ensi-iltansa vuonna tammikuussa vuonna 2010.
(MTV3)
Anna palautetta