![]() |
Ruotsalaiskirjailija John Ajvide Lindqvist ei todennäköisesti osannut odottaa, millainen kassamagneetti hänen Ystävät hämärän jälkeen -vampyyriromaaninsa perustuvasta elokuvasta tulisi.
BBC:n mukaan Lindqvistin käsikirjoittama leffa on antanut kasvot kokonaiselle sukupolvelle.
Koulukiusatusta tukholmalaispoika Oskarista ja hänen uudesta ystävästään Elistä kertova elokuva on tyhjentänyt palkintopöydän lukuisilla elokuvafestivaaleilla.
Nyt yhdysvaltalainen ohjaaja Matt Reeves on ilmoittanut halukkuutensa tehdä elokuvasta amerikkalaisversio. Reeves on suunnitellut sijoittavansa hyisen tukholmalaislähiön Coloradoon.
Alustavan aikataulun mukaan leffan jenkkiversio olisi teattereissa jo ensi vuoden aikana.
(MTV3)
Anna palautetta