![]() |
Näyttelijät Tom Cruise ja Katie Holmes ovat alkaneet jo ajoissa perehdyttää pienokaistaan ufouskonnon saloihin.
Daily Mailin mukaan Suri on mukana skientologiohjelmassa, johon kuuluvat lapset saavat uskonopetusta viitenä päivänä viikossa.
Kuluvalla viikolla kolme vuotta täyttäneen Surin viikko on siis yhtä kiireinen kuin kenen tahansa työssäkäyvän aikuisen.
– Skientologikeskuksessa lapsille opetetaan muun muassa oikeaoppisen ruokavalion alkeet ja heidät perehdytetään tehokkaaseen opiskelutekniikkaan, perheen lähipiiriin kuuluva lähde kertoi.
Huolestuttava uutinen skientologileiristä oli myös aiemmin tällä viikolla julkisuuteen levinnyt tieto, jonka mukaan vastikään rankalla dieetillä ollut Katie Holmes jatkaa itsensä piinaamista: skientologisääntöjä noudattaen hän nimittäin kirjoittaa aviomiehelleen viikoittain kirjeen, jossa pyytää anteeksi esimerkiksi sitä, että on unohtanut kertoa Tompalle tavanneensa jonkun ystävänsä.
– Katien pitää tunnustaa kirjeissään juurta jaksain kaikki, mitä viikon aikana on tapahtunut, naisen ystäväpiiristä ihmetellään.
Katie Holmes kuvaa paraikaa seuraavaa elokuvaansa New Yorkissa, mutta on jo sopinut tuotantotiimin kanssa pitävänsä toukokuussa taukoa kuvauksista. Silloin naisen on määrä matkustaa kotiinsa Los Angelesiin, sillä Cruise-Holmesin erikoinen perhe yrittää kiivaasti toista lasta.
(MTV3)
Anna palautetta