Mainos

Suosikkiohjaaja ajautui burnout-kierteeseen

11.03.2009 14:32
Dome Karukoski (kuva: Lehtikuva)

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski kertoo Ilta-Sanomissa, että hän on selvinnyt kahdesta burnoutista.

Jussi-palkittu elokuvaohjaaja Dome Karukoski kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa työntäyteisestä elämästään. Hän kertoo haastattelussa elävänsä erittäin työkeskeistä elämää. Leffaohjaaja myöntää, että elämäntapa ajoi hänet kahdesti masennukseen.

– En nukkunut tarpeeksi. Tuijotin ennen nukkumaan menoa tv:tä tai tietokoneen ruutua, kun olisi jo pitänyt rauhoittua, Karukoski kertoo Ilta-Sanomille.

Hän kertoo haastattelussa haluavansa kontrolloida kaikkea, mikä on myös yksi syy masentumiseen.

– Loppuun palaminen liittyy kontrollifriikkeyteeni, ohjaaja kertoo lehdelle.

Hän kertoo havainneensa masennuksen oireet onneksi ajoissa.

– Onneksi tajusin asiat ajoissa ja selvisin molemmilla kerroilla parin viikon levolla, Karukoski sanoo Ilta-Sanomissa.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos