![]() |
Jennifer Aniston on murehtinut eroaan Brad Pittistä vuosikausia. Neljän vuoden jälkeen Jennifer on vihdoin ja viimein päässyt siihen tilanteeseen, ettei Bradin näkeminen aiheuta hänessä sydämentykytyksiä.
Helmikuussa 40 vuotta täyttänyt Jennifer Aniston on vältellyt ex-siippaansa parhaansa mukaan viime vuodet. Varsinkin Bradin nykyisen daamin, Angelina Jolien, kohtaaminen on ollut pannassa Jenniferin puolelta.
Monen vuoden piina päättyi Oscar-gaalassa, kun Jennifer vihdon ja viimein tapasi kasvotusten Bradin ja Angelinan.
– Olen päässyt täysin yli Bradista, Jennifer kertoo OK!-lehdelle.
![]() |
Suositun näyttelijättären elämässä puhaltavat uudet tuulet nuoremman rakkaan, John Mayerin muodossa. Yhdeksän vuotta nuorempi John lähti Jenniferin henkiseksi tueksi gaalaan.
– Jossain vaiheessa sinusta tuntuu luontevalta sanoa, että ”tämä on valinta, jonka haluan tehdä.” Halusin lähteä pitämään hauskaa Oscar-gaalaan Jenniferin kanssa, John kertoi tunteistaan naistaan kohtaan taannoin.
Vaikeuksien jälkeen Jennifer on myös täysin sitoutunut uuteen kumppaniinsa.
– Välitän Johnista todella, todella paljon. Me jumaloimme toisiamme. Ja niin sen pitääkin olla, Jennifer hehkuttaa.
(MTV3)
Anna palautetta