Mainos

Mannerheim-ohjaaja Harlin: Elokuvaa ei rahoiteta lipunmyynnillä

27.02.2009 13:28
Ohjaaja Renny Harlin. (Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva)

Talousvaikeuksissa painivan Mannerheim-elokuvan ennakkoliput tulivat myyntiin perjantaina.

– Tietysti tämä on erittäin poikkeuksellinen toimintatapa, mutta niin monet sadat henkilöt ovat ottaneet meihin yhteyttä ja tarjonneet apuaan, joten tällä tavoin annamme ihmisille kanavan vaikuttaa, Mannerheim-elokuvan ohjaaja Renny Harlin perustelee lippujen ennakkomyynnin aloittamista.

– Tietenkään tämä ei ole tapa rahoittaa elokuvaa, vaan antaa mahdollisuus kaikille lipun ennakkoon ostaneille mahdollisuus osallistua hankkeeseen.

Ohjaaja ei pidä 50 euron hintaista ennakkolippua liian kalliina. Mitään myyntitavoitteita ei ole asetettu, mutta ohjaajan mielestä olisi hienoa, jos lippuja myytäisiin muutama tuhat.

– Minulla on ollut tässä lipunmyynnissä teemana kolme M:ää, Madonna, Metallica ja Mannerheim. Madonnan liput myytiin loppuun puolessa tunnissa ja hieman samoin kävi myös Metallican kohdalla. Jos 2,5 tunnin viihdekonsertista on valmis maksamaan vähintään 100 euroa, ja jos Suomen historian merkittävimmästä miehestä tehdään elokuva ja niitä lippuja myydään ennakkoon, niin siinä ei ole mitään hävettävää.

Ennakkolipun lunastaneet henkilöt pääsevät katsomaan elokuvan ensimmäisinä. Alun perin kuvausten oli määrä alkaa Joensuussa maaliskuun alussa. Uuden aikataulun mukaisesti talvikuvaukset pyritään aloittamaan maalis-huhtikuun vaihteessa.

– Toivottavasti ensi viikolla voidaan julkistaa kuvausten alkamispäivämäärä.

Elokuvan kokonaisbudjetti on yli kymmenen miljoonaa euroa. Pelkästään esivalmisteluihin on kulunut jo kolme miljoonaa euroa. Tuotantoyhtiö Liberty Production tiedottaa lähiaikoina lisää aikataulusta sekä uusista rahoitusjärjestelyistä.

Mannerheim-elokuvan pääsyliput tulivat ennakkomyyntiin

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos