Mainos

Mannerheim-elokuvan pääsyliput tulivat ennakkomyyntiin MTV3 Katsomo

27.02.2009 12:23
Mannerheim-elokuvan pääsyliput tulivat ennakkomyyntiin

Mannerheim-elokuvan pääsylippujen ennakkomyynti aloitettiin tänään perjantaina. Soittamalla numeroon 0600-55-1917 elokuvasta kiinnostuneet saavat postitse 50 euron hintaisen numeroidun ennakkolipun, jonka kantaosa jää muistoksi elokuvan tukemisesta.

Numeroidun lipun voi tilata myös osoitteesta menolippu.fi. Lippuosa vaihdetaan Mannerheim-elokuvan paikkalippuun elokuvateatterin kassalla. Elokuvan ensi-ilta on 15. tammikuuta vuonna 2010.

Puhelinmyynnissä soittajan tulee käyttää matkapuhelinta, jonka paluuviestiin vastaamalla voi jättää yhteystiedot postitusta varten.

Mannerheim-elokuvan pääsyliput tulivat ennakkomyyntiin

Lippujen ennakkomyynti on ensimmäinen rahoitusväylä suomalaisille sen jälkeen kun tuotantoyhtiöön alkoi viikko sitten tulvia ehdotuksia rahoitusvaikeuksiin joutuneen elokuvan pelastamiseksi.

Ohjaaja Renny Harlin haluaa korostaa elokuvan avaavan kertakatselulla suuren määrän kiinnostavaa lähihistoriaa suomalaisille ja ulkomaalaisille.

– Se on koululaisille valtava tiedon lähde ja monille maailmalla liikkuville suomalaisille oivallinen käyntikortti, Harlin visioi.

Hän ei pidä 50 euron enakkolipun hintaa liian korkeana.

– Konserteissa ja urheilutapahtumissa lippujen hinnat ovat moninkertaiset, ja ne myydään loppuun jopa muutamassa tunnissa, Harlin vertaa.

Mannerheim-elokuvan tuottaja Markus Selin korostaa, että lipunmyynti on tuontoyhtiön vastaus kaikille niille yksityisille henkilöille, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa olla mukana toteuttamassa elokuvaa.

– Satojen yhteydenottojen joukossa oli monta kymmentä eri tyyppistä ehdotusta, joista lipunmyynti valikoitui päällimmäiseksi. Osakeyhtiö ei voi toteuttaa kansalaiskeräystä, mutta lipunmyynti on mitä luontevinta toimintaa elokuva-alalla, Selin sanoo.

Kuvausten aikataulut siirtyivät

Tuotantoyhtiö Liberty Production on suunnitellut useita, uusia toimia rahoitusvajauksen täyttämiseksi. Elokuvan budjetti on yli kymmenen miljoonaa euroa. Esivalmistelut ovat nielleet jo kolme miljoonaa euroa. Talvikuvaukset pyritään aloittamaan Joensuussa maalis-huhtikuun vaihteessa.

Tuotantoyhtiö tiedottaa lähiaikoina lisää aikataulusta ja uusista rahoitusjärjestelyistä.

Katso video:

Mannerheim-elokuvasta lisätietoa täällä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos