![]() |
Tiistaina nettiin ilmestynyt lista tulevista Oscar-voittajista on osoittautunut pelkäksi huijaukseksi.
Tulevana sunnuntaina pidettävä Oscar-gaala ehti jo painia skandaalinkäryisissä tunnelmissa, kun Oscars 2009 Leaked -blogiin ilmestyi tiistaina lista, jonka väitettiin sisältävän tulevien Oscar-voittajien nimet. Listan todenperäisyys on kuitenkin torpattu nyt virallista kautta palkinnot jakavan Akatemian tiedottajan Leslie Ungerin toimesta.
–Lista on huijausta, Unger toteaa E! News -sivustolla.
Voittajalistaa epäiltiin jo heti sen ilmestyttyä, sillä useiden amerikkalaislehtien mukaan ääniä ei olisi mitenkään voitu laskea niin nopeasti – lista kun ilmestyi paraatipaikalle vain tunnin kuluttua siitä, kun Akatemian jäsenten äänestys Oscar-voittajista oli päättynyt.
Myös Akatemian tiedottaja Unger selventää, ettei tiistainen vuoto olisi ollut mahdollinen, sillä lopullisia ääniä lasketaan edelleen. Lisäksi Oscarit jakava organisaatio on teroittanut, että ääntenlaskennan jälkeen voittajien nimet löytävät tiensä saman tien kirjekuoriinsa, jotka avataan Oscar-gaalassa. Näin varmistetaan se, että palkinnon saajien nimet pysyvät loppuun saakka poissa uteliaden katseiden ulottuvilta.
Lue aiheesta myös Maikkarin Uutissivustolta.
(MTV3)
Anna palautetta