![]() |
Lauantaisissa Oscar-kemujen ennakkojuhlissa on odotettavissa yksi kaikkien aikojen kohtaamisista. Filmiväki pidättelee hengitystään, kun Jennifer Aniston tapaa vihdoin ja viimein Angelina Jolien, joka vei häneltä Brad Pittin viisi vuotta sitten.
40-vuotias Jennifer ei ole aiemmin suostunut saapumaan samoihin kemuihin kuin Angelina. Nyt Brad Pittin ex-vaimo ja nykyinen siippa tapaavat vihdoin ja viimein.
– Jennifer on aina tiennyt, että tämä hetki tulee tapahtumaan. Nyt hän on valmis kohtaamaan Angelinan kasvotusten. Jenniferilla on elämässään uusi komea mies, John Mayer, ja tarkoituksena on, että John tulee mukaan kemuihin, Jenniferin ystävä kuiskuttelee OK Magazine -lehdelle.
Syväkurkun mukaan Jenniferin itseluottamus on kasvanut rutkasti Johnin myötä.
– On ottanut oman aikansa, että Jennifer on päässyt yli epävarmuudestaan koskien Bradia, Angelinaa ja heidän isoa onnellista perhettään kohtaan. Vaikka tapaaminen tulee olemaan vaikea, tietää Jennifer kuitenkin, että sen on tapahduttava ja aika ei voisi olla nyt parempi.
![]() |
Yksi Hollywoodin unelmaliitoista päättyi, kun Brad Pitt rakastui vastanäyttelijäänsä Angelina Jolieen Mr and Mrs Smith -elokuvan kuvauksissa. Jokainen osapuoli on pitänyt suunsa tiukasti supussa kolmiodraaman yksityiskohdista, mutta taannoin Angelina avasi sanaisen arkkunsa.
Angelina kertoi, kuinka he rakastuivat Bradin kanssa jo silloin, kun Brad oli vielä naimisissa Jenniferin kanssa. Brad on taas aiemmin kertonut, että suhde alkoi vasta sen jälkeen kun lusikat oli jo jaettu Jenniferin kanssa. Se on varmaa, että Jenniferin sydän särkyi erossa.
Niin tai näin, odotamme mielenkiinnolla raporttia siitä, kuinka itse pääpiru, Brad Pitt, käyttäytyy lauantaisessa tapaamisessa…
(MTV3)
Anna palautetta