![]() |
Näyttelijäpariskunta Tom Cruise ja Katie Holmes on saanut tappouhkailuja ufouskonto skientologiaa henkeen ja vereen vastustavan ryhmän jäseniltä. Duo kutsui hätiin FBI:n.
Brittilehti Daily Mailin mukaan FBI:n agentit vartioivat nyt Tomin, Katien ja Suri-tyttären turvallisuutta.
Perheen vanhemmat asuvat kaiken varalta eri osoitteissa ja liikkuvat paikasta toiseen pomminkestävillä ajoneuvoilla.
Osa tappouhkauksista on tullut sen jälkeen, kun Cruisen tuore Valkyrie-elokuva sai ensi-iltansa Hollywoodissa viime viikolla.
Kaiken kukkuraksi Tomin olisi lennettävä Lontooseen samaisen rainan promokiertueelle tammikuun lopulla.
– Hän on hermoraunio. Hänestä tuntuu, ettei hän ole turvassa missään, tähden lähipiiriin kuuluva lähde kertoi.
Tom Cruise on jo aiemmin varautunut erityyppisten hyökkäysten varalle: hän on rakennuttanut miljoonia maksaneen elinkelpoisen bunkkerin Coloradon-residenssinsä alle.
(MTV3)
Anna palautetta