![]() |
Valkokankaan hurmurilla Brad Pittillä oli taannoin varsin erikoinen ongelma Budapestissä, Unkarissa. Brad yritti ostaa lahjaa Angelina-siipalleen, mutta ei saanut liikkeen työntekijöitä vakuuttuneeksi henkilöllisyydestään.
Brad Pitt, 46, oli vierailemassa kaupungissa, kun päätti ostaa Angelina Jolielle joululahjaksi unkarilaisen kulttiohjaaja Bela Tarrin koko tuotannon.
Monien naisten päiväuni soitti paikalliseen dvd-myymälään ja esitteli itsensä. Miehelle lyötiin kuitenkin luuri korvaan kerta toisensa jälkeen.
– Brad yritti soittaa liikkeeseen useasti, mutta hänelle lyötiin luuri korvaan aina sen jälkeen kun hän oli esitellyt itsensä Brad Pittiksi. Työntekijät eivät uskoneet häntä, Daily Mail -lehden tietolähde kertoo.
Angelina sai lopulta lahjansa, kun Bradin hyvä ystävä, unkarilainen oopperalaulaja Laszlo Domahidy kävi ostamassa videot Bradin puolesta. Eri tarina on kuitenkin se, kuinka paljon Bradille luurin korvaan lyönyttä työntekijää harmittaa asia.
(MTV3)
Anna palautetta