![]() |
Idols-kisassa toiseksi sijoittunut Anna Puustjärvi solmi tänään levityssopimuksen Sony Musicin kanssa.
Annan debyytti albumia aletaan työstää heti alkuvuodesta. Levy-yhtiö arvioi albumin ilmestyvän loppukeväällä.
– Enpä olisi voinut parempaa toivoa! Sormet syyhyää päästä hommiin tämän loistopoppoon kanssa, Anna kommentoi levy-yhtiön kautta.
Annan albumin tuottaa Emma-palkittu Jukka Immonen, joka on työskennellyt myös Jenni Vartiaisen ja Anssi Kelan kanssa. Tuottajina puuhastelevat myös Egotrippi-yhtyeestä tuttu Knipi ja Lemonator-yhtyeen Lasse Kurki.
Anna on mukana tammikuussa Helsingin Jäähallista starttaavassa Idoleita ja tähtiä 2009 -kiertueella, jonka jälkeen hän keskittyy tulevaan debyyttialbumiinsa. Levy-yhtiö lupailee, että ensimmäinen single ilmestyisi maaliskuussa.
(MTV3)
Anna palautetta