Mainos

Markus Selin: Mannerheim-leffan kritisointi on naurettavaa

09.12.2008 12:18
Markus Selin (Kuva: Seppo Samuli/lehtikuva)

Toimittaja Timo Harakka haukkuu tiistaisessa Metro-lehden kolumnissaan Mannerheim-elokuvan tuotannon ja elokuvan ohjaajan Renny Harlinin. Harakka muun muassa väittää, ettei Harlin oikeasti ole ylpeä Suomesta ja että Renny aikoo tehdä elokuvasta vain yhden väkivaltaelokuvan lisää aikaisempaan tuotantoonsa.

Harakka laukoo kolumnissaan, että vaikka Renny mainostaa olevansa ylpeä Suomesta, hänen kotisivuillaan ei ole mitään mainintaa Suomesta tai Mannerheim-elokuvasta.

Lisäksi Harakka ennustaa kyseisen elokuvan päätyvän ale-dvd-laariin, kuten muutkin Harlinin elokuvat. Timo Harakan mielestä Rennya odottaa elokuvan jälkeen maitojuna.

MTV:n Viihdeuutiset ei tavoittanut elokuvaohjaaja Renny Harlinia kommentoimaan Harakan kirjoitusta. Sen sijaan elokuvatuottaja Markus Selin suostui kommentoimaan jonkin verran Harakan kolumnia. Hänen mielestään on naurettavaa kritisoida elokuvaa, ennen kuin elokuva on edes ilmestynyt.

– Ihan naurettava juttu, ei tuo ole kuin jutun kirjoittajan julkisuushakuisuutta. Tuollaiset kirjoittelut eivät hetkauta tuotantoa mihinkään suuntaan. Enkä lähde sitä tuon enempää kommentoimaan, Markus Selin napauttaa.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos