Mainos

Tom Cruisea ja Salma Hayekia uhattiin pernaruttotartunnalla

11.08.2008 16:47
Näyttelijä Salma Hayek. (Kuva: Kevin Winter/Getty Images Entertainment)

Kysymys: Onko olemassa pakkaa, jossa on mahdollisesti enemmän räjähteitä kuin Tom Cruisen leffassa? Vastaus: Kyllä, nimittäin Tom Cruisen yhtiön toimistorakennuksessa.

Los Angelesissa sijaitseva MGM Tower, jossa on muun muassa Tom Cruisen ja Salma Hayekin firmojen toimitiloja, joutui kuluvalla viikolla uhkailujen kohteeksi – vieläpä kaksi kertaa.

Viimeisimmällä kerralla uhkaaja oli kertonut levittävänsä rakennukseen tappavaa pernaruttobakteeria.

E!Newsin saamien tietojen mukaan rakennukseen oli perjantaina tullut nimetön puhelu, jonka soittaja oli kertonut, että bakteeri alkaisi pian levitä muualle rakennukseen sen 20:stä kerroksesta ilmastointikanavien kautta.

Tom Cruisen United Artists -studio sijaitsee rakennuksen yhdennessätoista kerroksessa ja Salma Hayekin yhtiö Ventanarosa toisessa kerroksessa.

Paikalla olleet eivät osanneet kertoa, olivatko Cruise tai Hayek uhkauksen aikoihin rakennuksessa.

Sekä MGM että Los Angelesin poliisi ovat tiukentaneet turvatoimiaan alueella, vaikka tällä kertaa uhkailusta selvittiinkin pelkällä säikähdyksellä.

(MTV3)


Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos