![]() |
Näyttelijä Angelina Jolie ja puolisonsa Hollywood-komistus Brad Pitt ovat ostaneet uuden kodin kohta seitsenhenkiselle perheelleen, kertoo E! News. Brignolin kylässä, Etelä-Ranskassa sijaitsevalle ökykartanolle tuli hintaa käsittämättömät 60 miljoonaa dollaria eli reilut 38 miljoonaa euroa.
"Brangelinan" kodissa ei pitäisi ahtaanpaikankammo iskeä, sillä talossa on pelkästään makuuhuoneita 35 kappaletta. Linnamaisesta talosta löytyy myös uima-allas, biljardisali, kaksi kuntosalia, sauna ja poreamme sekä valtava juhlasali.
Talo-ostosta kertoneen sisäpiiriläisen mukaan Hollywoodin ykköspariskunta on "riemuissaan" uudesta kodistaan. E! Newsin lähteen mukaan tähtipari sisustaa nyt täyttä vauhtia uutta kotiaan.
– He ovat jo käyttäneet miljoonan huonekaluihin ja koko perhe odottaa innolla muuttoa.
Angelinan ja Bradin ei tarvitse murehtia sitä, pääsevätkö paparazzit ahdistelemaan heitä, sillä sisäpiiriläisen mukaan talon kauppahintaan kuului myös mahtipontiset tilukset: viinitila, järvi, metsä sekä vallihauta.
– Talo on metsän ympäröimä, joten heillä on täydellinen oma rauha, joka on juuri sitä, mitä he tavoittelevat. Kukaan ei pysty ottamaan kuvia heistä rentoutumasta kotona, se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Ilmakuvia talosta on kuitenkin saatavilla. Ne voi katsoa
täältä!
(MTV3)
Anna palautetta